Olimme jo kokeilleet monenlaista urbaania tapaa asua, kumpikin omalla tahollaan. Lähinnä Helsingissä, mutta muuallakin. Kerrostaloasunnossa kantakaupungissa on etunsa, kun kaikki tapahtumat ovat lähellä. Kaupunkitilasta tulee ikäänkuin olohuone. Asumisen kysymykset tuntuvat liittyvän enemmän asuinalueen ominaisuuksiin, kuten kaupunginosan henki, naapurusto, hengailupaikat ja niin edelleen. Näihin elämänvaiheisiin liittyy toki paljon hienoja hetkiä ja muistoja.
Sattuma tai kohtalo ajoi meidät asumaan aikanaan Puu-Vallilassa, jossa aloimme nauttimaan puutaloasumisen ja oman pihan viehätyksestä. Tuntui, että asumisen standardille oli muodostunut uusia ideoita. Se, että keskellä kaupunkia voi nauttia aamukahvinsa omalla pihalla vaikka yövaatteissa, tuntui jotenkin järjettömän luksukselta.
Aika ja kokeilunhalu ajoi meidät Empire-Porvooseen, jonka idylli oli omaa luokkaansa. Yli satavuotias talo urbaanissa miljöössä, sekä luonnon ja veden läheisyys vastasivat toiveitamme. Isoon kaupunkiin, eli töihin ja harrastuksiin oli normaali pääkaupunkiseutulainen pendelöintimatka, not big deal, yölläkin pääsi kotiin. Pari vuotta pendelöintiä ja toteamus, että pienen kaupungin piireihin oli vaikeaa sujahtaa, teki tehtävänsä. Telkkarista ei ollut meille iltojen viihdykkeeksi, kyläilyäkin oli tarjolla lähinnä joskus kesäviikonloppuisin ja Hesa-leima selvästikin rasitti kirkkaita otsiamme. Kaipasimme olla lähempänä entistä sosiaalista elämäämme ja joustavampaa tavoiteltavuutta. Paikallinen lentävä lause tuntui olevan: ”Hesalaiset tulevat tänne ideoineen ja parin vuoden päästä ne lähtevät takaisin”. Kiinni jäimme ja saimme olla osa ilmiötä.
Olimme nyt tottuneet asumaan puutalossa ja nauttimaan omalla pihalla hengailusta . Fillarilla saattoi mennä vaikka sienimetsään ja perus palvelut olivat hallittavissa kävellen. Silti hesaan piti päästä takaisin, jotta sielu saisi hengittää vapautuneemmin. Totesimme, ettemme kaipaa enää ”yhteisöllistä radio rappukäytävä” – elämää boheemin kuppilan yläkerrassa, tilaakin tarvittiin enemmän. Varsinkin, kun työmme vaativat omaa tilaa, sekä työvälineitä ja sommitelmia tarvitsee välillä myös säilytellä nurkissa. Kustannustaso pelotti. Päätimme kuitenkin yrittää.
Lopulta käytyämme läpi haluamamme Helsingin alueet, joiden hintataso ei sopinut meille alkuunkaan, löysimme jotain aivan muuta. Tavallaan keskellä kaupunkia, mutta kiva talo ja bonuksena kiva piha puutarhoineen oli saatavilla. Tämä sopi budjettiimme, remppaa tietysti olisi, olihan talo oli valmistunut reilusti ennen viimeisiä sotia. Rakennus oli ollut hallussa samalla perheellä koko sen elinkaaren ja puutarhaa oli hoitanut varsinainen entusiasti.
Henki salpautuneena pääsimme kiinni uuteen elämään, vanhan puutalon omistajiksi ja asukeiksi. Kaikki oli kotoisaa, yritimme aistia talon ja pihapiirin henkeä. Päätimme, että asumme ensin rauhassa, että voimme tutustua taloon ja sen rytmiin. Puutarhassa leikkelimme säästeliäästi nurtsia, jotta näkisimme, mitä kaikkea sieltä nousee.
Puutarhasta on noussut kaikenlaisia, iloisia yllätyksiä. Nähtävää ja nautittavaa on putkahdellut melkein ympäri vuoden.
Purut ja Gurut 